Me olemme joustavia, nuorekkaita ja taatusti aitoja.

Aito Elämystuotanto

Rohkeita kokeiluja ja elämyksiä intohimolla

Yritys

Olemme tapahtumatuotantoon erikoistunut yritys, jonka pääkallopaikka sijaitsee

Keski-Suomessa Jyväskylässä. Nuorekas ja dynaaminen kolmen naisen ydintiimimme on vahvimmillaan projektityöskentelyssä erilaisten ja vaihtuvien tuotantojen parissa.

Osaamista meiltä löytyy laajasti tapahtumatuotannon eri vaiheista, projektin suunnittelusta ja johtamisesta. Lisäksi olemme markkinointiviestinnän ja asiakaskohtaamisten ammattilaisia. Palvelukokonaisuuksien muotoilu ja graafinen suunnittelu kuuluu myös repertuaariimme!

Pienistä, tarkkaan punnituista yksityiskohdista muodostuu isoja, hallittuja kokonaisuuksia.

Yllätyksellistä, välitöntä
ja aitoa menoa

Meidän intohimonamme on luoda unohtumattomia elämyksiä.

Olemme aloittaneet toimintamme rohkeasti; ensimmäiset luomuksemme ovat tuhansia ihmisiä ihastuttaneet yleisötapahtumat OlutSatama ja Wine Garden.

Luomiemme yleisötapahtumien menestyksen myötä olemme laajentaneet toimintaamme ja tuottaneet tilauksesta myös useita erilaisia tapahtumia yrityksille, esim. ohjelmistoyrityksen uuden toimistotilan avajaiset sekä LVI- ja talotekniikkayrityksen vuosigaalan useina vuosina.

Vaikka tilaisuudet ovat aina toisistaan poikkeavia, on kaikissa järjestämissämme tapahtumissa keskiössä aina yksi yhteinen tekijä: ainutlaatuinen asiakaskokemus.

Periaatteet

“Näin on tehty aina.” Tätä ET tule kuulemaan meiltä.

“Asia on jo hoidossa.” Tämän todennäköisesti tulet kuulemaan meidän suusta.

Meitä inspiroi uusien asioiden luominen, kokeilu ja jatkuva kehittyminen. Tuotamme tapahtumat intohimolla ja aidosti välittäen. Olemme läsnä sinua varten koko projektin ajan.

Varmistamme palvelun laadun tuotannosta toteutukseen – turvallisuudesta tinkimättä.

Haluatko kokea jotain tavanomaisesta poikkeavaa? Me ajattelemme laatikon ulkopuolelta puolestasi.

Ota rohkeasti yhteyttä niin suunnitellaan teille upeat juhlat, rento tasting tai vaikka ikimuistoiset pikkujoulut!

Tässä me ollaan

Satu Virransalo

Tuottaja

Supervoima: Organisointikyky

“Parasta on, kun näen asiakkaan viihtyvän!”

Roosa Pihlajamäki

Tuottaja

Supervoima: Periksiantamattomuus

“On upeaa nähdä työn tulos konkreettisesti!”

Noora Hietanen

Tuottaja

Supervoima: Mukautumiskyky

“Haluan tuottaa innostavia tapahtumia.”

Tapahtumia intohimolla.

Soittele!

Satu 044 565 7598

Roosa 040 550 2364

Noora 040 083 9448

Maili:

info@aitoelamys.fi

Poikkea toimistolla

Kauppakatu 39 / Crazy Town

40100 Jyväskylä

Ota ihmeessä yhteyttä!

Kysy lisätietoja, pyydä tarjous tai sovitaan tapaaminen.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.